Myyjän vastuu asuinhuoneiston kosteusvaurioista

Mikäli asuinhuoneistossa havaitaan kaupanteon jälkeen kosteusvaurio, voidaan joutua arvioimaan, mikä on myyjän vastuu asiassa. Silloin, kun kysymys on asunto-osakkeesta, on asiassa kuitenkin huomioitava se, että asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuu on ensisijaista asuinhuoneiston myyjän vastuuseen nähden. Eli asunto-osakkeen ostajan on ensisijaisesti vaadittava asunto-osakeyhtiötä täyttämään kunnossapitovastuunsa, ja jos virheestä tämän jälkeen aiheutuu ostajalle taloudellista vahinkoa, voi myös myyjän vastuu asiassa tulla kysymykseen.

Mikäli yhtiöjärjestyksessä ei muuta ole sovittu, vastaa asunto-osakeyhtiö huoneiston rakenteista, eristeistä ja perusjärjestelmistä. Jos edellä mainitussa yhtiön kunnossapitovastuulla olevassa rakenteessa on vikaa, joka on vaurioittanut huoneiston pintoja, on yhtiön huolehdittava myös pintojen korjaamisesta perustasoon. Yhtiön on huolehdittava pintojen korjaamisesta yhtiön perustasoon myös siinä tilanteessa, jossa pinnat joudutaan purkamaan edellä mainittujen rakenteiden korjaamiseksi.

Myyjän vastuu asuinhuoneiston kosteusvaurioista koskee siis lähtökohtaisesti sitä osuutta yhtiölle aiheutuvista korjauskustannuksista, joka jyvitetään ostajan omistamille osakkeille. Lisäksi myyjän vastuu voi koskea pintojen uusimisesta aiheutuvia kustannuksia siltä osin kuin asunto-osakeyhtiö ei korvaa niitä – esimerkiksi, jos huoneiston pintoja on jossain vaiheessa remontoitu yli yhtiön perustason. Mikäli myyjä ei osoita, että virhe ei johdu huolimattomuudesta hänen puolellaan, on myyjä myös velvollinen korvaamaan muun vahingon, jonka ostaja kärsii asunnon virheen vuoksi, esimerkiksi ostajalle korjausten ajalta aiheutuvat sijaisasumisen kustannukset.

Jos myyjän vastuu asuinhuoneiston kosteusvaurioista tulee kysymykseen, on ostajalla oikeus vaatia hinnanalennusta tai, jos virhe on olennainen, kaupan purkua. Koska asuinhuoneiston vaurioiden korjaaminen kuuluu asunto-osakeyhtiön kunnossapitovastuulle, menestyy kaupan purkamista koskeva vaatimus yleensä vain, jos kysymys on laajoista ja vaikeasti korjattavista vaurioista.

Vaikka asuinhuoneiston ostajan tulee ensisijaisesti vaatia asunto-osakeyhtiötä täyttämään kunnossapitovastuunsa, jos asuinhuoneistossa havaitaan kosteusvaurioita, tulee asuinhuoneiston ostajan reklamoida virheistä myyjälle viipymättä. Myyjälle tulee niin ikään tarjota mahdollisuus tutustua virheisiin ennen kuin asunto-osakeyhtiö tai ostaja ryhtyy niitä korjaamaan. Mikäli reklamaatiota ei tehdä kohtuullisen ajan kuluessa tai myyjälle ei varata tilaisuutta tutustua virheisiin, voi ostaja menettää oikeuden esittää niiden johdosta vaatimuksia.

Olemme hoitaneet lukuisia asuntokauppariitoja, jotka ovat koskeneet asuinhuoneiston kosteusvaurioita.

Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä ja pyydä maksutonta alkukartoitusta!

Viimeisimpiä onnistumisiamme

Meillä on satojen oikeudenkäyntien ja sovintoneuvottelujen tuoma kokemus. Toimimme koko maan alueella. Luottamuksellinen, ymmärtävä ja lämmin asiakassuhde on kaiken toimintamme lähtökohta.
Rakennustelineet muovipeitteellä kerrostalon ikkunan edessä.

Asuntokauppariita

09/2026
Uusimaa
Edustimme asuinhuoneiston myyjää tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta ilmalämpöpumpun aiheuttamasta vesivahingosta sekä WC:n erinäisistä rakennusvirheistä. Onnistuimme torjumaan ostajan vaatimukset suurilta osin ja suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen asia sovittiin siten, että ostaja maksoi myyjälle korvauksen, joka oli huomattavasti vähemmän, kuin mitä ostaja oli vaatinut.
Henkilö työskentelee lattian rajassa ovinurkassa

Kiinteistökauppariita

09/2026
Pirkanmaa
Avustimme omakotitalon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta ulkoseinärakenteiden kosteus- ja mikrobivaurioiden sekä vanhan lattiapinnoitteen vaurioiden johdosta. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen myyjä suoritti ostajalle tuntuvan hinnanalennuksen.
Huoneen seinäremontti, purkurubbia ja tukipalkit näkyvät.

Kiinteistökauppariita

09/2026
Varsinais-Suomi
Avustimme omakotitalon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta sen vuoksi, että talossa oli käytetty katon kaltevuus huomioon ottaen väärää katemateriaalia. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen myyjä suoritti ostajalle hinnanalennuksen.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

09/2026
Pohjois-Savo
Edustimme ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta EGR-venttiilin vikaantumisen johdosta. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen myyjä oikaisi virheet kustannuksellaan.
Auton diagnostiikka tietokoneella korjaamon sisällä

Autoriita

09/2026
Lappi
Avustimme ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ajoneuvon moottorissa havaittiin vikaa, jota myyjä yritti korjata useita kertoja. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen kauppa purettiin.
Rengasasennus autohuollossa, mekaanikko työssään.

Autoriita

09/2026
Pohjois-Pohjanmaa
Edustimme ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ajoneuvon Ad - blue järjestelmässä oli vikaa, jota myyjä oli yrittänyt korjata useita kertoja. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen kauppa purettiin.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

09/2026
Pohjois-Savo
Edustimme ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta EGR-venttiilin vikaantumisen johdosta. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen myyjä oikaisi virheet kustannuksellaan.
Auton diagnostiikka tietokoneella korjaamon sisällä

Autoriita

09/2026
Lappi
Avustimme ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ajoneuvon moottorissa havaittiin vikaa, jota myyjä yritti korjata useita kertoja. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen kauppa purettiin.
Rengasasennus autohuollossa, mekaanikko työssään.

Autoriita

09/2026
Pohjois-Pohjanmaa
Edustimme ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ajoneuvon Ad - blue järjestelmässä oli vikaa, jota myyjä oli yrittänyt korjata useita kertoja. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen kauppa purettiin.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

09/2026
Pirkanmaa
Edustimme asiakasta tapauksessa, jossa autoliike vaati, että asiakkaan vaihdossa antamaa ajoneuvoa koskeva kauppa puretaan ajoneuvon öljyvuotojen johdosta. Onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen asia ratkaisiin niin, että asiakkaamme suoritti autoliikkeelle maltillisen rahallisen korvauksen.
Auton diagnostiikka tietokoneella korjaamon sisällä

Autoriita

08/2026
Pohjois-Pohjanmaa
Edustimme henkilöauton ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta pysäköintiavustimen virheen johdosta. Autoliike kiisti ensin vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen oikaisi virheen ilman, että ostajalle aiheutui kustannuksia.
Rengasasennus autohuollossa, mekaanikko työssään.

Autoriita

08/2026
Uusimaa
Edustimme matkailuajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta ajoneuvon moottorivaurion johdosta. Autoliike kiisti ensin vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen kauppa purettiin.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

08/2026
Pohjois-Pohjanmaa
Edustimme sähköauton ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta ajoneuvon sivukameran virheiden ja aiemman kolarihistorian johdosta. Autoliike kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen kauppa purettiin.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

02/2026
Uusimaa
Edustimme ajoneuvon omistajaa tapauksessa, jossa omistaja vaati korvausta autokorjaamolta sen vuoksi, että korjaamo oli suorittanut jakopään huollon virheellisesti. Autokorjaamo kiisti ensin asiakkaamme vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen suoritti asiakkaallemme tuntuvan vahingonkorvauksen.

Tutustu kaikkiin onnistumisiimme alta löytyvän linkin takaa.

Tab Content

This is a basic text element.
"Veloitamme kulut suoraan vakuutusyhtiöltä, eikä teidän tule prosessin aikana maksaa meille mitään."

Oikeusturvavakuutus

Koti-, auto-, ja ammattivakuutuksiin sisältyy tyypillisesti oikeusturvavakuutus, jolla voidaan kattaa lakimiehen käyttämisestä aiheutuvat kustannukset joko osittain tai kokonaan. Mikäli vakuutusta käytetään, laskutamme aina suoraan vakuutusyhtiötäsi riidan päätyttyä eli sinun ei tarvitse prosessin aikana maksaa meille mitään.

Voimme ottaa puolestasi yhteyden vakuutusyhtiöösi selvittääksemme sen, kuuluuko kustannusten korvaus vakuutuksesi alaan. Selvitys voidaan aina tehdä etukäteen, ennen kuin kustannuksia syntyy. Huomaathan lisäksi, että oikeusturvavakuutuksen käyttäminen ei edellytä sitä, että olisit viemässä asian oikeuteen asti.

Luottamuksesi arvoinen lakitoimisto.

Palvelemme koko Suomessa.

Jos olet kohdannut tilanteen, jossa saatat tarvita lakimiehen apua, arvioimme maksutta etenemismahdollisuudet asiassa. Soita meille, täytä lomake verkossa tai lähetä meille sähköposti, joka sisältää selostuksen ongelmasta, niin annamme asiassa pikimmiten maksuttoman arviomme. Selvitämme samalla alustavasti, onko palkkiomme katettavissa vakuutuksestasi tai oletko oikeutettu maksuttomaan oikeusapuun.

Yhteystiedot

toimisto@laatujuristit.fi
010 7397 370

Lindström Talo
Lautatarhankatu 6
00580 Helsinki

© Suomen Laatujuristit - kaikki oikeudet pidätetään
2026