Työsuhteen päättyminen

Jos sinut on irtisanottu ilman laillista perustetta, kannattaa sinun ottaa yhteyttä lakimieheen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin varmistat, että oikeutesi tulevat turvatuksi. Useiden ammattiyhdistysten ja työttömyyskassojen jäsenetuihin kuuluu oikeusturvavakuutus, joka kattaa lakimieskulusi irtisanomiseen liittyvässä tilanteessa.

Mikäli sinut on irtisanottu ilman laillista perustetta, on työnantajasi velvollinen maksamaan sinulle korvauksena 3 - 24 kuukauden palkan. Mikäli työnantajasi laiminlyö työsuhteesta johtuvat velvoitteensa, eli esimerkiksi ei maksa sinulle palkkaa, voi sinulla olla oikeus päättää työsuhde ja vaatia työnantajalta korvauksena 3- 24 kuukauden palkkaa. Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, niin voimme turvata oikeutesi irtisanomiseen liittyvässä tilanteessa.

Työnantajalla on oikeus irtisanoa työntekijä ainoastaan asiallisesta ja painavasta syystä. Irtisanominen on mahdollista työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla ja työnantajayritykseen liittyvillä taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla.

Työnantaja voi irtisanoa työntekijän työsopimuksen, mikäli työntekijä rikkoo tai laiminlyö työsuhteesta johtuvia velvoitteitaan. Vähäinen työsuhteesta johtuvien velvoitteiden laiminlyöminen tai rikkominen, ei kuitenkaan ole hyväksyttävä irtisanomisperuste.

Työnantaja voi lisäksi irtisanoa työntekijän työsopimuksen, mikäli työntekijä ei enää kykene suoriutumaan työtehtävistään hänen työntekoedellytyksissään tapahtuneiden olennaisten muutosten vuoksi. Tällöinkin työnantajan on ensin selvitettävä, olisiko työntekijä mahdollista sijoittaa toisiin työtehtäviin.

Ennen kuin työnantaja voi irtisanoa työntekijän henkilökohtaisella perusteella, on työnantajan annettava työntekijälle varoitus ja riittävä mahdollisuus korjata virheellinen menettely.

Työnantajalla on oikeus irtisanoa työntekijä, mikäli tarjolla oleva työ on olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt taloudellisista, tuotannollisista tai toiminnan uudellenjärjestelystä johtuvista syistä. Tarjolla olevan työn on vähennyttävä olennaisesti ja pysyvästi eli esimerkiksi vähäinen kausittainen vaihtelu ei oikeuta työnantajaa irtisanomaan työntekijää.

Työnantajalla ei ole oikeutta irtisanoa työntekijää, mikäli työntekijä voidaan kouluttaa toisiin työtehtäviin. Irtisanominen saattaa olla niin ikään laiton, mikäli työnantaja palkkaa toisen työntekijän ennen irtisanomista tai sen jälkeen samankaltaisiin tehtäviin.

Työsuhteen purkamisella tarkoitetaan sitä, että työsopimus päätetään ilman irtisanomisaikaa. Mikäli työsuhde puretaan, päättyy työsuhde toisin sanoen välittömästi.

Työsopimuksen purkaminen edellyttää aina vielä painavampia perusteita, kun työsopimuksen irtisanominen. Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, jotta voimme selvittää, onko työsopimuksen purkaminen ollut perusteltu.

pyydä tilannettasi koskeva maksuton alkukartoitus tai kysy lisää ongelmastasi!

Useisiin ammattiyhdistysten ja työttömyyskassojen jäsenyyteen kuuluu oikeusturvavakuutus, joka kattaa lakimieskulut laitonta irtisanomista koskevissa tilanteissa.

Ota yhteyttä

Viimeisimpiä onnistumisiamme

Meillä on satojen oikeudenkäyntien ja sovintoneuvottelujen tuoma kokemus. Toimimme koko maan alueella. Luottamuksellinen, ymmärtävä ja lämmin asiakassuhde on kaiken toimintamme lähtökohta.
Henkilö työskentelee lattian rajassa ovinurkassa

Asuntokauppariita

02/2026
Lappi
Avustimme asunto-osakkeen ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati hinnanalennusta taloyhtiön rakennusten valesokkelirakenteessa havaittujen kosteus- ja mikrobivaurioiden johdosta. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen myyjä suoritti ostajalle hinnanalennuksen.
Huoneen seinäremontti, purkurubbia ja tukipalkit näkyvät.

Kiinteistökauppariita

02/2026
Pohjois-Karjala
Avustimme omakotitalon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati hinnanalennusta kohteessa tehtyjä remontteja koskevan tiedonantovirheen ja hirsirakenteiden kosteus- ja lahovaurioiden johdosta. Myyjä kiisti ensin vaatimukset, mutta onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen myyjä suoritti ostajalle hinnanalennuksen.
Rakennustyömies työskentelee remonttikohteessa sisätiloissa.

Kiinteistökauppariita

02/2026
Pohjois-Savo
Avustimme omakotitalon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati hinnanalennusta ulkoseinärakenteen kosteus- ja mikrobivaurioiden sekä rakennuslupaan liittyvän virheen johdosta. Myyjä kiisti ensin vaatimukset, mutta onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen myyjä suoritti ostajalle hinnanalennuksen.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

02/2026
Uusimaa
Edustimme ajoneuvon omistajaa tapauksessa, jossa omistaja vaati korvausta autokorjaamolta sen vuoksi, että korjaamo oli suorittanut jakopään huollon virheellisesti. Autokorjaamo kiisti ensin asiakkaamme vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen suoritti asiakkaallemme tuntuvan vahingonkorvauksen.
Rengasasennus autohuollossa, mekaanikko työssään.

Autoriita

03/2026
Varsinais-Suomi
Edustimme käytetyn ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta sen vuoksi, että ajoneuvon öljypumpun hihna on hajonnut, huomattavasti ennen sen normaalia vaihtoväliä, ja hajottanut ajoneuvon moottorin. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen kauppa purettiin.
Auton diagnostiikka tietokoneella korjaamon sisällä

Autoriita

03/2026
Etelä-Pohjanmaa
Edustimme käytetyn ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta ajoneuvon lukituksen, imusarjan ja akun vikojen johdosta. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen myyjä suoritti ostajalle hinnanalennuksen.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

02/2026
Uusimaa
Edustimme ajoneuvon omistajaa tapauksessa, jossa omistaja vaati korvausta autokorjaamolta sen vuoksi, että korjaamo oli suorittanut jakopään huollon virheellisesti. Autokorjaamo kiisti ensin asiakkaamme vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen suoritti asiakkaallemme tuntuvan vahingonkorvauksen.
Rengasasennus autohuollossa, mekaanikko työssään.

Autoriita

03/2026
Varsinais-Suomi
Edustimme käytetyn ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta sen vuoksi, että ajoneuvon öljypumpun hihna on hajonnut, huomattavasti ennen sen normaalia vaihtoväliä, ja hajottanut ajoneuvon moottorin. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen kauppa purettiin.
Auton diagnostiikka tietokoneella korjaamon sisällä

Autoriita

03/2026
Etelä-Pohjanmaa
Edustimme käytetyn ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta ajoneuvon lukituksen, imusarjan ja akun vikojen johdosta. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen myyjä suoritti ostajalle hinnanalennuksen.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

02/2026
Uusimaa
Edustimme käytetyn henkilöauton ostajaa tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta, koska ajoneuvo osoittautui kaupanteon jälkeen ns. kolariautoksi. Myyjä kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta suorittamiemme toimenpiteiden jälkeen kauppa purettiin.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

03/2025
Kymenlaakso
Edustimme päämiestämme tapauksessa, jossa hänen autonsa moottori oli vaurioitunut merkkihuoltoliikkeen suorittaman huollon jälkeen. Asiassa jouduttiin nostamaan huoltoliikettä vastaan kanne, mutta juttu sovittiin ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä siten, että huoltoliike suoritti asiakkaallemme ajoneuvon korjauskustannuksia vastaavan hinnanalennuksen.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

02/2025
Satakunta
Edustimme autoliikettä tapauksessa, jossa ostaja vaati, että etäkauppa peruutetaan. Ostaja nosti asiassa kanteen ja asia käsiteltiin tuomioistuimessa. Ostajan kanne hylättiin ja ostaja velvoitettiin korvaamaan edustamamme autoliikkeen oikeudenkäyntikulut.
Rengasasennus autohuollossa, mekaanikko työssään.

Autoriita

02/2025
Kymenlaakso
Edustimme ajoneuvon omistajaa tapauksessa, jossa ajoneuvon moottori oli vaurioitunut merkkihuollon suorittaman huollon jälkeen. Huoltoliike kiisti ensin omistajan vaatimukset, mutta onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen huoltoliike taipui ja suoritti ajoneuvon omistajalle tuntuvan hinnanalennuksen.
Auton diagnostiikka tietokoneella korjaamon sisällä

Autoriita

02/2025
Uusimaa
Edustimme käytetyn sähköauton ostajaa tapauksessa, jossa ajoneuvon ilmajousituksessa havaittiin vuotoa. Myyjäliike kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen myyjä taipui ja suoritti ostajalle tuntuvan hinnanalennuksen.

Tutustu kaikkiin onnistumisiimme alta löytyvän linkin takaa.

Tab Content

This is a basic text element.
"Veloitamme kulut suoraan vakuutusyhtiöltä, eikä teidän tule prosessin aikana maksaa meille mitään."

Oikeusturvavakuutus

Koti-, auto-, ja ammattivakuutuksiin sisältyy tyypillisesti oikeusturvavakuutus, jolla voidaan kattaa lakimiehen käyttämisestä aiheutuvat kustannukset joko osittain tai kokonaan. Mikäli vakuutusta käytetään, laskutamme aina suoraan vakuutusyhtiötäsi riidan päätyttyä eli sinun ei tarvitse prosessin aikana maksaa meille mitään.

Voimme ottaa puolestasi yhteyden vakuutusyhtiöösi selvittääksemme sen, kuuluuko kustannusten korvaus vakuutuksesi alaan. Selvitys voidaan aina tehdä etukäteen, ennen kuin kustannuksia syntyy. Huomaathan lisäksi, että oikeusturvavakuutuksen käyttäminen ei edellytä sitä, että olisit viemässä asian oikeuteen asti.

Luottamuksesi arvoinen lakitoimisto.

Palvelemme koko Suomessa.

Jos olet kohdannut tilanteen, jossa saatat tarvita lakimiehen apua, arvioimme maksutta etenemismahdollisuudet asiassa. Soita meille, täytä lomake verkossa tai lähetä meille sähköposti, joka sisältää selostuksen ongelmasta, niin annamme asiassa pikimmiten maksuttoman arviomme. Selvitämme samalla alustavasti, onko palkkiomme katettavissa vakuutuksestasi tai oletko oikeutettu maksuttomaan oikeusapuun.

Yhteystiedot

toimisto@laatujuristit.fi
010 7397 370

Lindström Talo
Lautatarhankatu 6
00580 Helsinki

© Suomen Laatujuristit - kaikki oikeudet pidätetään
2026