Vastuunrajoitusehto asunto- ja kiinteistökaupassa

Myyjä vastaa kaupan kohteessa havaittavista virheistä asunto-osakkeen kaupassa lähtökohtaisesti kahden vuoden ja kiinteistön kaupassa viiden vuoden ajan. Kun kaupan ehdoista sovitaan, saattaa myyjä olla halukas rajoittamaan vastuutaan siten, että myyjän vastuu ei ole ajallisesti näin pitkä taikka siten, että myyjä ei vastaa määrätyistä rakenteista taikka vaurioista. Vastuunrajoitusehdon muotoiluun on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota, sillä ainoastaan määrätyllä tavalla laadittu vastuunrajoitus on pätevä eli sitoo osapuolia.

Jotta vastuunrajoitusehto on pätevä on siinä sovittava tarkasti ja yksilöidysti, miltä osin myyjä ei vastaa kaupan kohteen virheistä ja puutteissa. Ehto, jossa on esimerkiksi vain todettu, että myyjä ei vastaa kaupan kohteen virheistä tai, että myyjä vastaa kaupan kohteen virheistä vuoden ajan kaupanteosta, on pätemätön eikä se sido osapuolia. Ostaja voi toisin sanoen tällaisissa tilanteissa vaatia myyjältä normaalisti korvausta, jos kaupan kohteessa havaitaan virhe.

Vastuunrajoitusehtoon on syytä mahdollisimman seikkaperäisesti kirjata, missä rakenteissa ilmenneistä vaurioista myyjä ei vastaa, miten vaurio on aiheutunut, miksi vastuu on rajoitettu (esim. rakenne on jo vanha) sekä, koskeeko vastuunrajoitus myös ko. rakenteessa havaitun vaurion muille rakenteille aiheuttamia vaurioita. Ehto on syytä muotoilla siten, että kummallekin osapuolelle ilmenee sen sanamuodosta selvästi, miten vastuuta on rajoitettu.

Mikäli kaupan kohteena on kiinteistö tai asunto-osake, joka on merkittävästi vaurioitunut ja, jossa kaupan kohde myydään purkukuntoisena, tulee tästä mainita kauppakirjassa. Ehto tulee muotoilla siten, että kauppakirjasta ilmenee, että kauppahinta kohdistuu ainoastaan tontin tai kunnalistekniikan arvoon ja, että rakennus myydään purkukuntoisena. Riidan riskin minimoiseksi on vielä lisäksi hyvä eritellä kauppakirjassa, minkälaisia vikoja ja puutteita rakennuksesta on havaittu, jos ne ovat tiedossa.

Olemme hoitaneet lukuisia asunto- ja kiinteistökauppariitoja, joissa on jouduttu arvioimaan vastuunrajoitusehdon pätevyyttä. Ota yhteyttä ja pyydä maksutonta alkukartoitusta!

Tutustu viimeisimpiin toimeksiantoihimme täältä!

Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä ja pyydä maksutonta alkukartoitusta!

Viimeisimpiä onnistumisiamme

Meillä on satojen oikeudenkäyntien ja sovintoneuvottelujen tuoma kokemus. Toimimme koko maan alueella. Luottamuksellinen, ymmärtävä ja lämmin asiakassuhde on kaiken toimintamme lähtökohta.
Rakennustyömies työskentelee remonttikohteessa sisätiloissa.

Kiinteistökauppariita

02/2025
Keski-Suomi
Avustimme kiinteistön myyjää tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta WC:ssä sijaitsevan vesiputken vuodon aiheuttamien vahinkojen johdosta. Onnistuneiden sovintoneuvottelujen asia saatiin sovittua siten, että myyjä suoritti ostajalle korvauksen, joka oli huomattavasti vähemmän, kuin ostajan alkuperäinen vaatimus.
Huoneen seinäremontti, purkurubbia ja tukipalkit näkyvät.

Kiinteistökauppariita

02/2025
Uusimaa
Avustimme kiinteistön myyjää tapauksessa, jossa ostaja vaati korvausta katon vuodon aiheuttamien vaurioiden johdosta ja sen vuoksi, että kiinteistö ei ollut rakennusluvan mukainen. Onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen asia saatiin sovittua siten, että myyjä suoritti ostajalle korvauksen, joka oli vain noin 35 % ostajan vaatimuksista.
Henkilö työskentelee lattian rajassa ovinurkassa

Kiinteistökauppariita

01/2025
Keski-Suomi
Avustimme vapaa-ajan kiinteistön myyjää tapauksessa, jossa ostajat vaativat kaupan purkamista ja merkittävää hinnanalennusta seinärakenteiden viallisuuden aiheuttaman vesivahingon johdosta. Onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen asia saatiin tuomioistuinsovittelussa sovittua siten, että myyjä suoritti ostajalle korvauksen, joka oli huomattavasti pienempi, kuin ostajan alkuperäiset vaatimukset.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

02/2025
Satakunta
Edustimme autoliikettä tapauksessa, jossa ostaja vaati, että etäkauppa peruutetaan. Ostaja nosti asiassa kanteen ja asia käsiteltiin tuomioistuimessa. Ostajan kanne hylättiin ja ostaja velvoitettiin korvaamaan edustamamme autoliikkeen oikeudenkäyntikulut.
Rengasasennus autohuollossa, mekaanikko työssään.

Autoriita

02/2025
Kymenlaakso
Edustimme ajoneuvon omistajaa tapauksessa, jossa ajoneuvon moottori oli vaurioitunut merkkihuollon suorittaman huollon jälkeen. Huoltoliike kiisti ensin omistajan vaatimukset, mutta onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen huoltoliike taipui ja suoritti ajoneuvon omistajalle tuntuvan hinnanalennuksen.
Auton diagnostiikka tietokoneella korjaamon sisällä

Autoriita

02/2025
Uusimaa
Edustimme käytetyn sähköauton ostajaa tapauksessa, jossa ajoneuvon ilmajousituksessa havaittiin vuotoa. Myyjäliike kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen myyjä taipui ja suoritti ostajalle tuntuvan hinnanalennuksen.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

02/2025
Satakunta
Edustimme autoliikettä tapauksessa, jossa ostaja vaati, että etäkauppa peruutetaan. Ostaja nosti asiassa kanteen ja asia käsiteltiin tuomioistuimessa. Ostajan kanne hylättiin ja ostaja velvoitettiin korvaamaan edustamamme autoliikkeen oikeudenkäyntikulut.
Rengasasennus autohuollossa, mekaanikko työssään.

Autoriita

02/2025
Kymenlaakso
Edustimme ajoneuvon omistajaa tapauksessa, jossa ajoneuvon moottori oli vaurioitunut merkkihuollon suorittaman huollon jälkeen. Huoltoliike kiisti ensin omistajan vaatimukset, mutta onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen huoltoliike taipui ja suoritti ajoneuvon omistajalle tuntuvan hinnanalennuksen.
Auton diagnostiikka tietokoneella korjaamon sisällä

Autoriita

02/2025
Uusimaa
Edustimme käytetyn sähköauton ostajaa tapauksessa, jossa ajoneuvon ilmajousituksessa havaittiin vuotoa. Myyjäliike kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen myyjä taipui ja suoritti ostajalle tuntuvan hinnanalennuksen.
Mekaanikko korjaa autoa nosturilla autotallissa.

Autoriita

10/2024
Uusimaa
Edustimme käytetyn ajoneuvon ostajaa tapauksessa, jossa havaittiin vikaa eri apulaitteissa: muun muassa vapaakytkimessä ja kampiakselissa. Myyjäliike kiisti ensin ostajan vaatimukset, mutta onnistuneiden sovintoneuvottelujen jälkeen myyjä taipui ja suoritti ostajalle hinnanalennuksen.

Tutustu kaikkiin onnistumisiimme alta löytyvän linkin takaa.

Tab Content

This is a basic text element.
"Veloitamme kulut suoraan vakuutusyhtiöltä, eikä teidän tule prosessin aikana maksaa meille mitään."

Oikeusturvavakuutus

Koti-, auto-, ja ammattivakuutuksiin sisältyy tyypillisesti oikeusturvavakuutus, jolla voidaan kattaa lakimiehen käyttämisestä aiheutuvat kustannukset joko osittain tai kokonaan. Mikäli vakuutusta käytetään, laskutamme aina suoraan vakuutusyhtiötäsi riidan päätyttyä eli sinun ei tarvitse prosessin aikana maksaa meille mitään.

Voimme ottaa puolestasi yhteyden vakuutusyhtiöösi selvittääksemme sen, kuuluuko kustannusten korvaus vakuutuksesi alaan. Selvitys voidaan aina tehdä etukäteen, ennen kuin kustannuksia syntyy. Huomaathan lisäksi, että oikeusturvavakuutuksen käyttäminen ei edellytä sitä, että olisit viemässä asian oikeuteen asti.

Luottamuksesi arvoinen lakitoimisto.

Palvelemme koko Suomessa.

Jos olet kohdannut tilanteen, jossa saatat tarvita lakimiehen apua, arvioimme maksutta etenemismahdollisuudet asiassa. Soita meille, täytä lomake verkossa tai lähetä meille sähköposti, joka sisältää selostuksen ongelmasta, niin annamme asiassa pikimmiten maksuttoman arviomme. Selvitämme samalla alustavasti, onko palkkiomme katettavissa vakuutuksestasi tai oletko oikeutettu maksuttomaan oikeusapuun.

Yhteystiedot

toimisto@laatujuristit.fi
+358 45 269 8891

Lindström Talo
Lautatarhankatu 6
00580 Helsinki


© Suomen Laatujuristit - kaikki oikeudet pidätetään
2025